Sieltä & Täältä
Kirjoittaja: Kristiina Tammitie | Kuvat: Pentti Vänskä
Kirjoittaja: Kristiina Tammitie | Kuvat: Pentti Vänskä
18.4.2024
Kaupan digitaalisten palvelujen käyttöönotossa kuopiolaiset ovat poikkeuksellisen innokkaita, kun lukuja verrataan Prisma-ketjun sisällä. Kuopion Prismassa Kerää ja skannaa -palvelun käyttöaste oli viime vuonna toiseksi korkein koko ketjussa. Käyttökertoja oli kaiken kaikkiaan liki 400 000, ja tänä vuonna luku tulee mitä todennäköisimmin olemaan suurempi. Skannerit ovat ahkerimmin liikkeellä perjantaisin ja lauantaisin, käyttöhuippujen ajoittuessa iltapäiviin kello 16 tienoille.
Itsepalvelukassojen käytössä Kuopiossa ollaan Prisma-ketjun kärkipaikalla. Vuonna 2023 kaikista kassatapahtumista 53 prosenttia toteutui itsepalvelukassoilla, joiden määrää on kasvatettu tämän kevään aikana.
PeeÄssän kaikkiin Prismoihin ja suureen osaan S-marketeista tulee tämän vuoden aikana sähköiset hintanäytöt. Hintaetikettien digitalisoitumisen ansiosta myyjät pystyvät keskittymään aiempaa paremmin asiakkaiden palveluun, kun heidän työtehtävistään jää pois rutiininomainen paperisten etikettien tulostaminen ja paikalleen asettaminen. Esimerkiksi Prisma-kokoluokassa hintamuutoksia ylös- tai alaspäin tapahtuu tuhannesta pariin tuhanteen viikoittain, joten paperiakin säästyy valtavasti hintamuutosten päivittyessä automaattisesti.
Viime vuoden lopulla tehdyssä työyhteisötutkimuksessa PeeÄssän kokonaistulos oli jälleen erinomainen. Sen perusteella PeeÄssä sai Suomen innostavimmat työpaikat- tunnustuksen, joka myönnetään parhaille Eezy Flown PeoplePower -tutkimukseen osallistuneille organisaatioille. Tunnustus kertoo työntekijöiden erinomaisesta innostuneisuudesta.
Tutkimuksen mukaan arki on PeeÄssässä aiempia vuosia sujuvampaa. Henkilöstö kokee työkuorman pysyvän yleensä kohtuullisena, työt on järjestetty yksiköissä hyvin, arjessa pyritään löytämään entistä parempia toimintatapoja ja perehdytys uusiin tehtäviin on toimivaa.
Myös työkykyyn ja työturvallisuuteen liittyvät asiat ovat henkilöstön mielestä parantuneet edeltävistä vuosista. Työntekijöiden kokemus oman roolin merkityksestä työkyvyn ja työturvallisuuden ylläpitäjänä on vahvistunut, terveellistä ja turvallista arkea edistävät toimintatavat ja käytännöt alkavat olla tuttuja ja esihenkilöt tekevät erinomaista työtä kiinnittämällä huomiota työntekijöiden hyvinvointiin.
S-ryhmän tuoreimman ostokäyttäytymistutkimuksen mukaan vajaat 60 % kuluttajista miettii ruoan hintaa vähintään jonkin verran. Elintarvikkeiden valintakriteereissä korostuvat maun ja hinnan ohella laatu, tarjoukset, terveellisyys ja kotimaisuus.
Vaikka hinta ratkaiseekin ruokaostoksilla enemmän kuin tuotteiden kotimaisuus, kotimaisista elintarvikkeista tinkiminen on tutkimuksen perusteella viimeisimpiä säästökeinoja. Ruokaostoksiin haetaan säästöä ensisijaisesti edullisimmista vaihtoehdoista, punalaputetuista tuotteista, kaupan omista merkeistä ja heräteostojen välttämisestä.
S-ryhmä on säilyttänyt asemansa Suomen suurimpana kotimaisen ruoan myyjänä: myydystä ruoasta edelleen noin 80 % on kotimaassa valmistettua. Viime aikoina suosiotaan ovat kasvattaneet etenkin kotimaiset ja hinta-laatu-suhteeltaan houkuttelevat oma merkki -tuotteet. Hitiksi on noussut kymmenen vuotta täyttävä S-ryhmän oma Kotimaista-tuotesarja.
Kotimaista-tuotteet, top 5:
(myynti euroissa 2023)
ABC Pitkälahdessa on nyt tarjolla noutopöydän, à la carten ja burgerien lisäksi joka päivä uunituoretta ja maukasta pizzaa.
– Pizzapöytä täydentää noutopöydän valikoimaa ja mahdollistaa buffetruokailun iltaan saakka, liikennemyymäläpäällikkö Mira Myllynen kertoo.
Pizzapöydässä on joka päivä tarjolla viisi erilaista pizzaa talon omilla resepteillä sekä asiakkaiden toiveiden mukaisesti valmistettuna, kasvisvaihtoehtoja unohtamatta. Keittiöstä voi tilata pizzaa myös gluteenittomana ja vegeversiona.
– Toivepizza asiakkaan haluamilla täytteillä on mukava lisä valikoimaan. Pizzauunimme paistaa pizzan reilussa kolmessa minuutissa, joten pitkään ei herkkua tarvitse odottaa.
Pizzapöytä on otettu erittäin hyvin vastaan. Suurta suosiota osattiin ennakoida, mutta pizzaa on syöty odotettuakin enemmän, parhaimmillaan kolmisen sataa päivässä. Kovin kysyntä on suomalaisten ikisuosikilla, kinkku-ananas-pizzalla.
– Asiakkaamme ovat kehuneet laajaa valikoimaa lounasaikaan, kun tarjolla on sekä pizzaa, että herkullinen ABC-noutopöytälounas. Olemme uudistaneet myös salaattipöytämme valikoimaa, joten tarjolla on jokaisen makuun varmasti jotakin.
Uutta Pitkälahden Apsilla on myös sisäänkäynnin läheisyyteen sijoitettu herkkuasema.
– Herkkuaseman tuotevalikoima rakentuu makeisista, sipseistä, kylmistä juomista ja jäätelöistä, eli juuri niistä tuotteista, joista ostetaan yleensä automatkoille. Meidän lisäksi herkkuasemaa testataan ABC-liikennemyymälöissä Heinolassa ja Hämeenlinnassa, Mira kertoo.
22.5.2024 | Blogi
Omistajahyödyn monet ulottuvuudet2.5.2024 | PeeÄssä Tänään 01/2024
Keväinen tervehdys arvon asiakasomistajat