19 investointikohdetta 13 paikkakunnalla

Kirjoittaja: Kristiina Tammitie | Kuvat: Pentti Vänskä

17.4.2024

PeeÄssä on parantanut asiakasomistajiensa palveluja kuluneen reilun vuoden aikana rakentamalla uutta ja uudistamalla olemassa olevaa 19 kohteessa 13 paikkakunnalla, yhteensä 42,3 miljoonalla eurolla. Marketkaupassa on panostettu erityisesti Pohjois-Savon maaseutupaikkakuntien palveluihin.

Viime vuoden marraskuun ja tämän vuoden maaliskuun välillä, vain viiden kuukauden sisällä, PeeÄssä avasi eri puolille Pohjois-Savoa peräti viisi uutta myymälää. S-marketin avausta on juhlittu Sonkajärvellä, Vesannolla ja Karttulassa, uutta Salea puolestaan Kangaslammilla ja Tervossa. Kaikissa kohteissa rakentamisen lähtökohtana ollut vastuullisuus, mikä näkyy muun muassa kiinteistöjen nollapäästöisyytenä.

– Kyllä on hieno asia, että PeeÄssä uudistaa kauppojaan ja pitää huolta, että meillä on täällä maaseudullakin kunnolliset ja nykyaikaiset palvelut, tervolaiset Anneli ja Niilo Nousiainen kiittivät Vesannon S-marketin avajaisissa.

Myymälävalikoimien rakentamisessa on huomioitu alueen kotitalouksien koko ja väestön ikäjakauma, samoin asukkaiden toiveet ja odotukset, joita selvitettiin kyselytutkimuksilla. Paikkakunnasta riippumatta pohjoissavolaiset arvostavat kaupassa samoja asioita: kattavia valikoimia, tuotteiden laatua, hyvää palvelua ja ostamisen helppoutta, mutta ennen kaikkea edullisia hintoja. Juuri näihin asioihin osuuskaupassa on panostettu.

– Teemme jatkuvasti työtä pitääksemme ostoskorin edullisena ja parantaaksemme asiakaskokemusta toimipaikoissamme. Meidän ammattitaitoinen henkilöstö tietää, mitä on odotukset ylittävä asiakaskohtaaminen. Näemme sen päivittäin positiivissa asiakaspalautteissa, toimialajohtaja Jouni Ruotsalainen kuvailee.

– Asutaan maaseudulla ja meillä on täällä lähellä peräti kolme uutta PeeÄssän kauppaa, Anneli ja Niilo Nousiainen myhäilivät.
Maaliskuussa avattiin uusi S-market Karttulaan.
– Tämä on minulle todella tärkeä kauppa, josta teen ison osan yrityksen ruokaostoista. Myymälään on helppo poiketa, kun se on lähellä, ja lisäksi monet tuotteet, esimerkiksi sokerit ja kahvit, ovat täällä halvempia kuin tukussa. Tykkään myös siitä, että S-Business-korttia käyttäessä saa kaikki ostokset koontilaskuun, kuvaili pitopalvelua sekä kesäaikaan paikallista leirikeskusta pyörittävä Salme Karttunen Tervon Salen avajaisissa.

Pitkälahden uudistus valmistuu alkukesällä

Pitkälahdessa Kuopiossa PeeÄssän palveluja on uudistettu isolla kädellä alkuvuoden aikana.

Kuopiossa ympäri vuorokauden palvelevan S-market Pitkälahden uudistus valmistuu kesäkauppaan. Myymälään tulee Lihakauppa ja Ruokatori liha-, kala- ja valmisruokavalikoimineen. Lihakaupan ja palvelutorin tuotteistuksesta ja asiakaspalvelusta vastaa PeeÄssän pitkäaikainen yhteistyökumppani Savo-Karjalan Liha.

– Kalan myynti tulee olemaan sen sijaan henkilökuntamme omissa käsissä. Palvelutori-kokonaisuuden viereen sijoittuu Konnichiwan sushibaari, josta saa sushin lisäksi lämmintä aasialaista ruokaa, marketpäällikkö Laura Salminen kuvailee.

S-marketin valikoimat laajentuvat merkittävästi tuoretuotteissa.

– Haluamme sujuvoittaa asiakkaidemme asiointia entisestään, joten sekä linja- että pikakassoja tulee lisää. Todella innoissamme olemme siitä, että meillä on PeeÄssän toisena myymälänä käytössä sähköiset hintanäytöt, Laura kertoo.

Kattavat rautakaupan palvelut

Pitkälahdessa Prisma Raudan puolellakin on tehty alkuvuoden aikana muutoksia.

– Tarjoamme jatkossakin kattavat rautakaupan palvelut, tuotevalikoimia jatkuvasti kehittäen. Olemme entistä enemmän meidän näköinen, omien asiakkaidemme tarpeisiin mahdollisimman hyvin vastaava rautakauppa. Palvelemme pohjoissavolaisia sisustajia ja rakentajia, sekä kuluttajia että yritysasiakkaita, selvittää myymäläpäällikkö Kari Hartikainen.

Valikoimiin kuuluvat edelleen rakennustarvikkeet ja työkalut, sisä- ja ulkomaalit, tapetit, laatat ja lattiamateriaalit, lemmikkieläinten ruoat sekä uudistetun puutarhamyymälän tuotteet.

Mitä uutta S-market Pitkälahteen tulee uudistuksen myötä? – Lihakauppa, palvelutori, sushipiste, uusi paistopiste, laajemmat valikoimat ja lisää kassoja, marketpäällikkö Laura Salminen vastaa.
Prisma Raudan valikoimiin kuuluu edelleen muun muassa puutavara, kuten kaikki muutkin rakennus- ja sisustustarvikkeet.
Prisma suunnitteilla, toteutus vielä vuosien päässä

PeeÄssä on hakenut maakuntakaavaan muutosta, joka toteutuessaan antaisi mahdollisuuden yhdistää ja uudistaa päivittäistavara- ja rautakaupan palvelut Prismaksi, jossa olisi rakentamis- ja remontointipainotteinen käyttötavaraosasto. Hanke on pitkissä kantimissa, koska vuosia kestävä kaavaprosessi on vasta pantu vireille.

Ruoan verkkokauppa 34 myymälässä, kuljetusrobotit starttaavat kesällä

Ruoan verkkokauppa on otettu PeeÄssässä käyttöön huhtikuun loppuun mennessä jo 34 myymälässä. Kolmen Prisman lisäksi S-kaupat-palvelu toimii kaikissa PeeÄssän S-marketissa, joita on yhteensä 30. Lisäksi Kangaslammin Salessa on Varkauden Prisman noutolokerikko. Kesällä alkavat myös robokuljetukset kolmesta S-marketista Kuopiossa.

PeeÄssä laajentaa ennätyksellisen vauhdikkaasti verkosta ostamisen mahdollisuuksia asiakkailleen.

– Vuonna 2022 meillä oli ruoan verkkokauppa yhdeksässä myymälässä, viime vuonna luku kasvoi kahdeksalla ja tänä vuonna verkkokauppa on avattu 16 myymälään. Viimeisimpinä huhtikuussa mukaan tulivat S-market Maaninka, Varpaisjärvi, Vieremä ja Sonkajärvi, kuvailee PeeÄssässä ruoan verkkokaupasta vastaava Prisma-johtaja Heli Wilska.

Kehitysloikka tosimielellä

PeeÄssän kaupoista tehtiin maaliskuun aikana yhteensä yli 5 000 ruokakauppatilausta S-kaupat-sovelluksella tai verkossa osoitteessa S-kaupat.fi.

– Toimipaikoista eniten verkkokauppatilauksia on Kuopion Prismassa. S-marketeista suosituimpia ovat Siilinjärvi ja Pitkälahti. Myös Ykkösrasti on löytänyt asiakkaansa, ja vauhdikas startti on ollut myös Vuorelassa ja Nilsiässä, jossa tilausmäärissä näkyy Tahkon vaikutus.

PeeÄssän päivittäistavarakaupan kokonaismyynnistä verkkokaupan osuus on edelleen vain muutamia prosentteja, eikä palvelu ole vielä kannattavaa taloudellisestikaan. PeeÄssässä uskotaan kuitenkin, että siinä on tulevaisuus. Kun asiakkaat tottuvat uuteen asiointitapaan, ja prosessi saadaan hiottua kuntoon S-ryhmä-tasolla sekä omissa toimipaikoissa, verkosta tulee yhä keskeisempi alusta kaupanteolle.

– PeeÄssän strategiassa on korostettu kasvua, uudistumista ja alueen rohkeaa edelläkävijyyttä, joten lähdemme tähänkin kehitysloikkaan tosissamme. Haluamme tarjota asiakkaillemme kattavasti erilaisia vaihtoehtoja ja vapauden tehdä ruokaostoksia erilaisilla tavoilla arjen ja juhlan keskellä, Heli kuvailee.

Ajankäytön helpottaja

Ruoan tilaaminen verkosta helpottaa ajankäyttöä ja vapauttaa tunteja muihin asioihin. Pitkän ajan suunnittelua ei tarvita, sillä tilauksen pystyy tekemään seuraavalle, ja usein jopa samalle päivällä. Tilaaminen vaatii ensimmäisellä kerralla hieman paneutumista, mutta helpottuu, kun tilaushistoriaa kertyy ja sitä voi hyödyntää uutta tilausta tehdessä.

– Haluamme lunastaa lupauksemme parhaasta asiakaskokemuksesta riippumatta siitä, asioiko meillä fyysisessä myymälässä vai verkkokaupassa. Tilauksen keräilijöillä on esimerkiksi matala kynnys soittaa asiakkaalle ja kysyä vaikkapa tarkennuksia tuotteiden korvaamiseen.

Suomalaiset ovat verkko-ostamisessa noutokansaa, mikä näkyy myös Pohjois-Savossa.

– Suurimman osan tilauksista asiakkaat noutavat itse myymälästä valitsemiensa aikaikkunoiden puitteissa, mutta kyllä kotiinkuljetuksillekin on tarvetta. Toimitustavat vaihtelevat myymälöittäin. Kuljetus kotiin on valittavissa, mikäli olemme löytäneet paikkakunnalta luotettavan kumppanin tehtävää hoitamaan, Heli toteaa.

Robottilaivue saapuu Kuopioon

Kuopion katukuvaan PeeÄssä tuo kesän alussa verkkokauppa-asiakkaita palvelevat Starshipin kuljetusrobotit. Robottilaivueen kotimyymälöinä toimivat S-market Maljalahti, S-market Keilankanta ja S-market Vuorela.

– Ihmiset suosivat yhä enemmän nopeaa asiointia ja siksi myös pikatoimitusten kysyntä kasvaa koko ajan. Starshipin roboteilla vastaamme tähän tarpeeseen, Heli Wilska kuvailee.

Pikakuljetuksen voi tilata mihin tahansa paikkaan, joka on robottien toimintasäteen sisällä.

– Vietät aurinkoista kesäpäivää Väinölänniemen uimarannalla. Nälän, janon tai herkkujen mieliteon yllättäessä avaat S-kaupat-sovelluksen, teet tilauksen S-market Maljalahdesta ja valitset robottitoimituksen. Sympaattisen ja söpön robotin etenemistä voit seurata sovelluksella, jolla pääset myös avaamaan laitteen kannen, kun se on saapunut luoksesi, Heli maalailee.

Kuljetusrobotin ominaisuuksia:

  • Kuljettaa kerralla 2 kassillista eli noin 10 kiloa ostoksia.
  • Saadaan yleensä matkaan 15 minuutin sisällä, mutta viimeistään 30 minuutin päästä tilauksesta.
  • Liikkuu kotimyymälänsä ympäristössä, alussa noin kilometrin, ja reittejä oppiessaan jopa kolmen kilometri säteellä.
  • Ajonopeus 6 km tunnissa. Tarkkailee ympäristöään 60 metrin säteellä.
  • Robotissa on 12 kameraa, ultraäänisensoreita ja tutkia. Se hyödyntää tietokonenäköä ja teknologiaa, joka tunnistaa eri esteet ja osaa toimia ne kohdatessaan, etsien esimerkiksi korvaavan reitin.
  • Oppii koko ajan lisää ympäristöstään ja välittää tietoa muille saman laivueen roboteille.
  • Liikkuu vain kevyen liikenteen väylillä, eikä turvallisuussyistä mene asuinalueille, joilla pyörä- ja kävelyteitä ei ole.
  • Osaa pyytää kohteliaasti apua muun muassa liikennevaloissa vihreän valon tilaamiseen. Saattaa myös intoutua soittelemaan musiikkia, kun tilaus on saatu onnellisesti perille.
  • Tilaus ja ostosten vastaanotto tapahtuu S-kaupat-sovelluksella.
  • Jokaisessa robotissa on ilkivaltaa ja varkauksia ehkäiseviä ominaisuuksia, muun muassa jäljitysmahdollisuus, hyvälaatuista kuvaa välittävät kamerat sekä äänekäs sireeni, joka laukeaa laitetta nostettaessa tai siirrettäessä.
  • Starshipin henkilökunta valvoo robottien kulkua ja voi tarvittaessa ottaa laitteen hallintaansa milloin tahansa.
Kuva: Anssi Vuohelainen

Ostosten kuljetusta testataan Foodoran kanssa

PeeÄssä testaa parhaillaan, löytyykö Kuopiosta kysyntää ruokakauppaostosten kotiinkuljetukselle Foodoran palveluna. Ostoksia voi tilata Niiralan, Sataman ja Särkiniemen Saleista.

Pilotti kestää juhannukseen saakka. PeeÄssän lisäksi kokeilussa on mukana Pohjois-Suomessa toimiva Osuuskauppa Arina.

– Testaamme palvelua avoimin mielin ja odotamme mielenkiinnolla, millaista palautetta saamme asiakkailta. Palvelun laajentumista arvioidaan pilotin jälkeen, päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho S-ryhmästä kertoo.

S-ryhmän ravintoloiden kotiinkuljetuskumppani Foodora aloitti syksyllä 2023.