Kesätyö PeeÄssässä antaa arvokasta työelämäoppia

Kirjoittaja: Kristiina Tammitie | Kuvat: Pentti Vänskä

18.4.2024

PeeÄssä tarjoaa ympäri Pohjois-Savoa kesätöitä 900 nuorelle. Osuuskauppa kiinnostaa alueemme nuoria työpaikkana, sillä kesätyöhakemuksia tuli lähes 4 800.

PeeÄssä haluaa tarjota jokaiselle nuorelle kesätyöntekijälle parhaan mahdollisen kokemuksen työelämästä sekä tilaisuuden työskennellä monipuolisesti yhdessä ammattitaitoisten työkavereiden kanssa. Työtehtävien mielekkyys, työpaikan ilmapiiri ja työkaverit vaikuttavat merkittävästi kesätyökokemukseen. Kesätöihin valituille nuorille antoista kesää ennakoi se, että työyhteisötutkimuksen mukaan PeeÄssä sijoittuu henkilöstökokemuksessa ylimpään AAA-luokkaan, johon yltää vain kuusi prosenttia suomalaisyrityksistä.

”Hommia painetaan tosissaan, mutta fiilis on mukavan rento.”

Kesätyö antaa uusia taitoja, rahoittaa kesän seikkailuja tai syksyn opintoja ja avaa usein myös mahdollisuuden pidempään työsuhteeseen. PeeÄssässä polku vakituiseen työsuhteeseen saa alkunsa tyypillisimmillään työharjoittelusta tai kesätöistä.

Kesätyöntekijät saavat töihin tullessaan kattavan ja järjestelmällisen perehdytyksen, merkittävät henkilökuntaedut sekä työporukan, jossa sydän sykkii asiakkaille ja yhdessä tekemisen meininki on tärkeää.

S-ryhmä ja PeeÄssä ovat edellisten vuosien tapaan myös tänä vuonna vahvasti mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa. Vastuullinen kesäduuni on Oikotie Työpaikkojen luotsaama kampanja, joka haastaa työnantajat tarjoamaan nuorille enemmän laadukkaita kesätyöpaikkoja ja hyviä kesätyökokemuksia.

Ensikosketus kauppaan työpaikkana

Kesällä 20-vuotisjuhliaan viettävän Konsta Kurosen kesätyö alkoi Siilinjärven S-marketissa jo lopputalvella, muutama viikko sen jälkeen, kun hän pääsi armeijasta. Konstalla ei ollut aiempaa työkokemusta kaupasta.

– Työ on ollut yllättävänkin mukavaa. Vastaanotto oli tosi hyvä, samoin työporukka. Olen päässyt tekemään monenlaista hommaa, kun minua on heitelty osastolta toiselle. Työ ei todellakaan ole pitkäveteistä. Tykkään myös tosi paljon asiakaspalvelusta sekä siitä, että olen saanut tehdä toiveeni mukaisesti koko ajan aamuvuoroa, Konsta kertoo.

Hän sanoo saaneensa erittäin hyvän perehdytyksen työhön.

­– Työryhmässämme on hyvät perehdyttäjät, joiden opastuksella oppi menee nopeasti perille. On hienoa, että uusien työntekijöiden osaamisesta huolehditaan. Viime viikolla viimeksi yksi perehdyttäjistäni kysyi, onko jotain asioita, joita pitäisi käydä läpi. Opittavaa onkin riittänyt, isoimpana haasteena kuormia purkaessa löytää tuotteiden oikea paikka hyllyiltä haahuilematta ympäri myymälää.

Konsta on hakenut opiskelemaan hallintotieteitä Itä-Suomen yliopistoon Joensuuhun. Toinen haave on liikennelentäjän lupakirjan suorittaminen. Suunnitelma on jo valmiina siltäkin varalta, että opiskelupaikka ei ensiyrittämällä avaudu.

– Pomon kanssa oli puhetta, että tarpeen tullen voidaan katsoa elokuussa minulle jatkosopimusta S-marketissa.

Kävipä opiskelupaikan kanssa niin tai näin, Konsta on tyytyväinen kesätyöpaikkaansa.

– Olen päässyt oppimaan erilaisia työelämätaitoja ja näkemään, minkälainen on hyvä työilmapiiri ja työkulttuuri. Teenpä tulevaisuudessa mitä tahansa, nykyisestä työstäni on varmasti hyötyä elämässä, Konsta Kuronen ennakoi.

Tosissaan, mutta rennolla otteella

Kesätöissä jo maaliskuussa aloittanut toinen tuore peeässäläinen löytyy Maljalahden S-marketista. Niilo Hiltunenkin aloitti työt pian sen jälkeen, kun sai varusmiespalveluksensa suoritettua, ja myös hänen tähtäimessään on hallintotieteiden opiskelu, tosin Tampereen yliopistossa.

– Minulla oli jo ennestään kokemusta S-marketissa työskentelystä. Olin aiemmin TET-harjoittelussa Pitkälahdessa ja toissa vuonna kesätöissä keskustan S-marketissa Sokoksen alakerrassa, josta kysyinkin ensimmäiseksi töitä, kun pääsin armeijasta. Siellä ei tärpännyt, mutta onnekseni Maljalahdesta löytyi työpaikka, Niilo kuvailee.

Koska hänellä oli paljon osaamista jo valmiina, perehdytyksessä keskityttiin kertaukseen sekä uusiin asioihin.

Myös ABC-mittarikenttään liittyvät asiat ovat olleet Niilolle uusia.

– Seuraava oppimisen paikka on sitten, kun jäät lähtevät ja veneiden tankkauspiste otetaan käyttöön.

Niilo sanoo viihtyvänsä töissä S-marketissa erittäin hyvin.

– Hommia painetaan tosissaan, mutta fiilis on mukavan rento. Tykkään erityisesti olla kassalla, koska siinä saa läpivalaisun kuopiolaisiin ihmisiin.

Niilo on hyvin tietoinen siitä, että työkokemus PeeÄssästä avaa hyvät mahdollisuudet saada töitä Pirkanmaan Osuuskaupasta Tampereelta, jos opiskelupaikka varmistuu ja opintojen ohessa töiden tekemiseen tuntuu jäävän aikaa.

– S-ryhmä on erityisen hyvä työnantaja. Isossa talossa kaikki henkilöstöjutut on järjestetty hienosti. Esimerkiksi henkilöstöedut ovat todella hyviä, Niilo tarkentaa.