PeeÄssä-kaarrokeneule, desing by Niina Laitinen

Kirjoittaja: Kristiina Tammitie | Kuvat: Pentti Vänskä

18.4.2024

Neulekuningattareksi ja villasukkaguruksi tituleerattu lapinlahtelainen Niina Laitinen suunitteli viime vuonna PeeÄssälle 120-vuotisjuhlavuoden kaarrokeneuleen.

Niina Laitinen on supersuosittu neulesuunnittelija, jonka tietävät todennäköisesti kaikki alan harrastajat. Erityisen tunnettuja ovat Niinan sukkamallit, mutta viime aikoina rinnalle on alkanut tulla myös hänen suunnittelemiaan neulepuseroita.

– Sanoin Ylen suorassa lähetyksessä, että voisi olla kiva suunnitella myös puseroita ja pian ruudun alareunassa juoksi teksti, että seuraavaksi Niina Laitinen alkaa suunnitella neulepuseroita. Sain hurjasti kyselyjä, milloin tulee ensimmäinen pusero, niin pakkohan siihen oli lähteä, Niina nauraa.

Hänelle on tärkeää, että kaikilla malleilla on tarina, joka tuntuu aidolta ja oikealta. Siksi hän ei runsaista kyselyistä huolimatta lupaudu tekemään töitä, joiden tilaajaan hänellä ei itsellään ole kosketuspintaa. Ajatus Lapinlahdelta alkunsa saaneen osuuskaupan juhlaneuleesta tuntui kuitenkin heti kiinnostavalta, läheiseltä ja omalta.

– Minua viehätti Lapinlahti-yhteys ja paikallisen historian kunnioitus. Onhan minulla itsellänikin hyvin läheinen suhde Osulaan, jossa olen lapsesta asti käynyt kaupassa, Niina perustelee innostumistaan.

PeeÄssä -neule

  • Suunnittelija Niina Laitinen
  • Koot: XS (S) M (L) XL (XXL).
  • Valmiin neuleen mitat: vartalon ympärys 87 (94) 102 (111) 117 (127) cm pituus edessä kauluksesta helmaan: 60 (62) 65 (65) 67 (68) cm. hihan sisäpituus 46 (46) 47 (48) 48 (49) cm.
  • Lanka: Novita 7 veljestä Nature (70% villa, 30% Lyocell; 200 m / 100 g) Pohjaväri: 372 pujo 450 (500) 550 (600) 650 (700) g Kuvioväri: 183 pisara 100 (100) 100 (100) 100 (100) g Kuvioväri: 010 luonnonvalkoinen 100 (100) 100 (100) 100 (100) g. Voit käyttää puseroon myös Novitan 7 veljestä - lankaa.
  • Puikot: 3,5 mm ja 4 mm 40 cm ja 80 cm pyöröpuikot, hihoja varten 3,5 mm ja 4 mm sukkapuikot.
  • Muut tarvikkeet: silmukkamerkki, apulankaa tai silmukanpitimiä, päättelyneula.
  • Tiheys: 20 s ja 26 krs / 10 cm x 10 cm sileää neuletta, kevyesti pingotettuna. Huom! Tarkista tiheys myös kirjoneuleen osalta ja tarvittaessa vaihda isompiin puikkoihin.
  • Pusero neulotaan suljettuna neuleena pääntieltä helmaan. Ssk-kavennus: nosta 2 s yksitellen oikealle puikolle kuin neuloisit ne oikein, siirrä takaisin vasemmalle puikolle ja neulo takareunoista yhteen.

Tulosta neuleen ohje täältä: PeeÄssä-neule