Elämänturvan ammattilaisilta parasta palvelua

Kirjoittaja: Kristiina Tammitie | Kuvat: Pentti Vänskä

17.4.2024

Kuopion Prisman yhteydessä toimivan LähiTapiolan asiakaspalvelupisteen toiminnan uudistaminen on kasvattanut asiakastyytyväisyyttä.

 

LähiTapiola Savossa pitkän ja ansiokkaan työuran tehneen Seppo Löhösen oli tarkoitus jäädä eläkkeelle viime vuoden lopulla. Toisin kuitenkin kävi. Kun miehellä riitti osaamista ja intoa, ryhdyttiin syksyn mittaan pohtimaan, josko Seppo siirtäisi eläköitymistään, ryhtyisi yrittäjäksi ja ottaisi LähiTapiola Savon omistaja-asiakkaiden suosiman asiakaspalvelupisteen Kuopion Prisman yhteydessä omaan hoitoonsa.

– Edustajatoiminta on ollut kautta aikain iso osa LähiTapiolan asiakashankinnassa, ja nyt franchising-toimintaa on elvytetty parinkymmenen vuoden jälkeen. Meidän lisäksi Mikkelissä, Turussa, Jyväskylässä ja Savonlinnassa palvelupistettä pyörittää Prisman yhteydessä franchising-yrittäjä, Seppo kertoo.

Pelkästään perinteitä kunnioittaakseen hän ei kuitenkaan asiasta innostunut.

– Tartuin tilaisuuteen, koska pidin toimintamallia varsin mielenkiintoisena. Vaikka verkkoasiointi on yleistynyt, meillä on paljon eri ikäisiä asiakkaita, jotka haluavat hoitaa vakuuttamiseen liittyviä asioitaan mieluummin henkilökohtaisesti, kasvokkain asiantuntijan kanssa, Seppo perustelee valintaansa.

 

Yrittäjyyden Sepon kanssa jakaa hänen poikansa Erkko Löhönen. Lisäksi toimipisteessä asiakkaita palvelevat Paavo Mäntysaari, Niko Uurtio ja Jere Rissanen.

­– Prisman pääkäytävän varrella, PeeÄssän Asiakasomistajapalvelu- ja S-Pankki-pisteen kanssa yhteisissä tiloissa, olemme parhaalla mahdollisella paikalla asiakkaidemme luontaisten asiointireittien äärellä. Palvelemme vuoronumeroperiaatteella tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin kello 9–14 ja muina aikoina ajanvarauksella, miehet kuvailevat.

LähiTapiolan Priman toimipisteessä asiakasmäärät ovat kasvaneet ja asiakastyytyväisyys noussut kuluneen reilun puolen vuoden aikana.

– LähiTapiolasta osuuskaupan asiakasomistajat saavat Bonusta lähes kaikista vakuutuksista. Mikäli Asiakasomistajapalvelu- ja S-Pankki -pisteessä asioiva henkilö antaa luvan, meille välitetään hänen yhteystietonsa, jonka jälkeen soitamme, sovimme tapaamisen ja katsomme yhdessä elämänturva-asiat kuntoon Bonusta kerryttäen. Ihmiset ovat olleet todella tyytyväisiä tähän toimintamalliin, koska yhteistyömme on tuonut heille aitoa taloudellista hyötyä. Ja samalla vakuutukset on saatu kätevästi päivitettyä kuntoon.

 

Päivittäin asiakkaita palvelevat Erkko, Paavo, Niko ja Jere ovat elämänturvan ammattilaisia.

– Työssä parasta ovat mukavat asiakaskohtaamiset. Sitä tuntee tehneensä jotain tärkeää, kun asiakas lähtiessään kiittää, koska on saanut asiansa parempaan järjestykseen avullamme, he kuvailevat.

Paavo jatkaa toteamalla, että erityisen motivoivia ovat haastavat tilanteet ja niiden ratkaiseminen asiakkaan kannalta parhaalla tavalla.

– Mielenkiintoisia vakuutettavia ovat olleet esimerkiksi lautan päälle rakennettu sauna tai asiakkaan omin käsin veistämä hirsimökki.

Niko korostaa työn monipuolisuutta ja vaihtelevuutta.

– On iso pointti, että töihin on joka päivä mukava tulla, hän vakuuttaa.

Kuopion Prisman yhteydessä toimivassa LähiTapiolan asiakaspalvelupisteessä työskentelevät elämänturvan ammattilaiset Niko Uurtio, Erkko Löhönen, Paavo Mäntysaari, Jere Rissanen ja Seppo Löhönen.