Kirjoittaja: Kristiina Tammitie | Kuvat: Pentti Vänskä
17.4.2024
Henkilöstön palkitseminen parhaista onnistumisista on tärkeä osa S-ryhmän ravintoloiden palvelukulttuurin kehittämistä sekä huippuammattilaisten ja erinomaisten tiimien esille nostamista. Helsingissä järjestetystä vuoden 2023 onnistujien palkitsemistilaisuudesta Pohjois-Savoon matkasi peeässäläisten mukana kaksi himoittua palkintoa.
Vuoden S-Boss
Parhaan ravintolapäällikön arvostetun S-Boss-tittelin vastaanotti Iisalmen Prisman ravintolamaailman päällikkö Kirsi Rautio. Valintaa perusteltiin sillä, että Kirsi on luotsannut tiimiään onnistumaan joka saralla, niin asiakastyytyväisyydessä, henkilöstötyytyväisyydessä kuin tuloksellisuudessa – ja onnistunut kotiuttamaan Iisalmeen ketjun suositelluimman ravintolamaailman tittelin kahtena peräkkäisenä vuonna.
– Olen todella otettu tästä huomionosoituksesta. Päällimmäinen tunne on kiitollisuus, Kirsi kuvailee.
Hänellä on parinkymmenen vuoden työkokemus ravintola-alalta, sekä palkattuna esihenkilönä että yrittäjänä. Peeässäläinen Kirsistä tuli reilut pari vuotta sitten, kun hän aloitti Iisalmen Prisman ravintolamaailman vetäjänä. Itseään Kirsi luonnehtii ihmisläheiseksi ja helposti lähestyttäväksi, tasapuolisuutta korostavaksi ja työryhmäläisiään kuuntelevaksi esihenkilöksi.
–Teen tätä työtä koko sydämestäni, niin kuin aiemmin yrittäjänä. Erityisen kiitollinen olen siitä, että minulla on huippuammattitaitoinen tiimi, jonka ansiosta tällaisen tunnustuksen saaminen on mahdollista.
Vuoden ravintolamaailma
S-ryhmän ravintolamaailmojen sarjassa voittajaksi valikoitui Kuopion Prisman ravintolamaailma.
– Asiakkaat otetaan vastaan vieraiden tavoin ja vierailun onnistuminen varmistetaan maistuvalla ruoan ja lupsakalla palvelulla. Esihenkilötiimin yhteiset tavoitteet ovat selkeät ja niitä tavoitellaan tiiviillä porukalla. Arjessa johdetaan omalla esimerkillä ja näin saadaan koko tiimi innostumaan ja onnistumaan. Konseptien toteuttaminen on kiitettävällä tasolla, valintaa perusteltiin.
– 2023 oli meidän kaikkien aikojen vuosi. Paransimme asiakastyytyväisyyttä, kehitimme tiimiläisten moniosaamista ja kaiken lisäksi teimme ennätystuloksen. Olen äärettömän onnellinen tästä tunnustuksesta ja hirvittävän ylpeä omasta työryhmästäni. Voittaminen on mahdollista, koska meillä on upeita tyyppejä töissä ja haluamme onnistua yhdessä, ravintolapäällikkö Henna Kananen arvioi.
– Totta kai tunnustus innostaa ja motivoi, mutta tätä työtä ei tehdä pelkästään palkintojen takia, vaan enemmänkin rakkaudesta lajiin. Innostuminen ja motivaatio tässäkin asiassa on hyvin pitkälti omissa käsissämme, hän jatkaa.
Suositteluhalukkuus kertoo asiakaskokemuksesta
Kuinka todennäköisesti suosittelisit tätä toimipaikkaa tai saamaasi palvelua ystävällesi tai tuttavallesi, asteikolla 0–10?
Harvassa lienevät ne asiakasomistajat, jotka eivät ole koskaan vastanneet tähän kysymykseen sen jälkeen, kun ovat asioineet jossain S-ryhmän toimipaikassa. Kysymyksellä mitataan asiakastyytyväisyyttä ja suositteluhalukkuutta. Tämä asiakaskokemuksen mittari on nimeltään NPS (Net Promoter Score).
S-ryhmässä asiakkaiden suositteluhalukkuutta mitataan systemaattisesti ja tuloksia vertaillaan tiiviisti. PeeÄssälle NPS-vertailu tuotti viime vuonna S-ryhmän ykköspaikan useissa kategorioissa. Valtakunnan parhaat suositteluarvosanat asiakkailta saivat Iisalmen Rosso, Iisalmen Prisman ravintolamaailma sekä PeeÄssän ketjuravintolat kokonaisuutena. Pohjoissavolaiset asiakasomistajat olivat valtakunnan kärjessä myös S-mobiilin ja S-Etukortin suositteluhalukkuudessa.
Suomen parhaat Prismat ja S-marketit
PeeÄssän vähittäiskaupan ketjut ja toimipaikat menestyvät laatuohjelmilla mitattuna.
S-ryhmän marketkaupan ketjuissa asiakastyytyväisyyttä mitattaan muun muassa Laadun kolmiloikka -ohjelmalla, jonka perimmäisenä ajatuksena on katsoa kauppaa niin kuin asiakas sitä katsoo, keskeisinä asioina henkilökohtainen huomiointi sekä tuotteiden laatu ja saatavuus. Laatuohjelmaan sisältyy S-marketeilla kymmenkunta ja Prismoilla 15 mittaria, joilla seurataan muun muassa tervehtimistä, suositteluhalukkuutta, hyllypuutteiden merkintää, hyllysaatavuutta, tuotemäärien paikkansapitävyyttä, hävikkiä ja ikärajavalvontaa.
Laadun kolmiloikka -mittariston perusteella PeeÄssän Prismat ja S-marketit olivat omissa ketjurankingeissaan viime vuonna valtakunnan 1. sijalla. Laatua on tehty jo pitkään, sillä S-marketien ykkössija on ollut peeässäläisten käsissä jo kuusi vuotta peräkkäin ja Prismatkin ovat olleet kolmen kärjessä monta vuotta.
Yksittäisten toimipaikkojen valtakunnallisessa vertailussa Prismojen kärkipaikalle nousi viime vuonna Kuopion Prisma, kakkoseksi kiri Varkauden Prisma ja Iisalmen Prisman sijoitus oli 6. Prismoja on yhteensä 74.
453 S-marketin joukossa parhaimmalle sijoitukselle ylsivät PeeÄssästä Karttulan S-market (3.) ja Lapinlahden S-market (7.).
Neljän parhaan joukossa joka vuosi
Karttulan S-marketin työryhmästä löytyy sen verran paljon kilpailuhenkeä, ettei Laadun kolmiloikka -ohjelmassa pronssille sijoittuminen täysin tyydytä. Uutta buustia on tuonut mukanaan myös maaliskuussa avattu täysin uusi myymälä.
– Ollaan oltu koko Laadun kolmiloikka -ohjelman ajan neljän parhaan sakissa, ensin useamman vuoden ykkösenä, pienen notkahduksen jälkeen taas toissa vuonna ensimmäisenä ja viime vuonna kolmantena. Nyt uuden kaupan myötä meillä on entistä paremmat mahdollisuudet ottaa ykkössija pysyvästi omaksemme, tiimiläiset suunnittelevat.
Karttulan S-market oli ensimmäinen ketjun yksikkö Suomessa, joka sai kaikista kolmiloikka-mittareista tavoitteiden saavuttamisesta kertovan vihreän suoran.
– Monesta muusta osuuskaupasta on käyty tutustumassa meihin ja kyselemässä, mikä on salaisuutemme. Ei siinä mitään ihmeellistä taikatemppua ole. Keskustellaan paljon, käydään yhdessä läpi tekemisiä, jaetaan osaamista eikä pantata tietoa. Tuetaan ja autetaan toisiamme, eikä jätetä omia tekemisiä toisten harteille. Kaikki tekevät parhaansa sen eteen, että meillä on joka päivä asiat kunnossa ja asiakkaat tyytyväisiä niin, että voimme olla vilpittömästi ylpeitä omasta kaupastamme, Karttulan voittajajoukkue toteaa.