Nilsiän Alpit valloittaa vieraansa
Pohjois-Savon Tahko Kuopion koilliskolkassa on noussut Suomen neljänneksi suurimmaksi hiihtokeskukseksi, valtteinaan monipuolisuus, laatu, elämyksellisyys – ja nykyisin myös ympärivuotisuus. Tahkon
Pohjois-Savon Tahko Kuopion koilliskolkassa on noussut Suomen neljänneksi suurimmaksi hiihtokeskukseksi, valtteinaan monipuolisuus, laatu, elämyksellisyys – ja nykyisin myös ympärivuotisuus. Tahkon
Iisalmen Prisman kylmälaitteiden tuottamaa lauhdelämpöä on kesäkuusta lähtien ohjattu Savon Voiman kaukolämpöverkkoon. Kesän aikana Prismasta on saatu lämpöenergiaa selvästi odotuksia
PeeÄssän tämän syksyinen Tiältä päin -ilta kokosi yhteen ison joukon paikallisia tavarantoimittajia ja lähituottajia verkostoitumaan sekä kuulemaan ajankohtaista asiaa muun
PeeÄssä on tehnyt pitkäjänteistä työtä matkalla kohti oman toiminnan sataprosenttista päästöttömyyttä. PeeÄssän hiilijalanjälki on pienentynyt vuoden 2015 lähtötasosta 98,2 prosenttia.
PeeÄssän vaikutus Pohjois-Savon elinvoimaan on merkittävä. Viime vuonna PeeÄssän taloudellinen hyöty maakunnalle oli 387,7 miljoonaa euroa. Mistä tämä summa koostuu?
Avajaiset houkuttelivat paikalle kaikki kynnelle kykenevät rautalampilaiset, ja tultiinpa uutta kauppaa ihastelemaan kauempaakin. ”Mahottoman hieno.” ”Kyllä nyt kelepaa.” ”Onpahan tuotemäärä
Kuopio Wine Festivalin ruokatarjonnan on suunnitellut Chef Rôtisseur Hannu Pöyhönen. Erityisesti tapahtumaa varten suunnittelu saksalaisen gastronomian kokonaisuus on tarjolla alueen
Sähköautoilun vahva kokemusasiantuntija, Facebookin suositun ABC-lataajat-ryhmän ylläpitäjä ja Sähköautoileva motoristi -bloggaaja Marko Saarenketo iloitsee kattavasta ABC-teholatausverkostosta ja lataa omilla matkoillaan
Tahkolla on otettu parin viime vuoden aikana pitkiä kehitysloikkia, eikä tahti näytä hidastuvan jatkossakaan. Teksti Kristiina Tammitie, kuvat Reino Hartikainen,
Viimeisimpinä lisäyksinä PeeÄssän roboverkostoon ovat tulleet S-market Petonen, S-market Ykkösrasti ja S-market Puijonlaakso. Starshipin kuljetusrobotit kuljettavat S-kaupat-tilauksia entistä laajemmalla alueella.