Keväinen tervehdys arvon asiakasomistajat

Kirjoittaja: Mikko Junttila | Kuva: Pentti Vänskä

2.5.2024

Viime vuosien aikana toimintaympäristömme on muuttunut konfliktiherkempään suuntaan. Turbulenssia syntyy niin maailman kuin kotimaan eri muuttujista ja näyttää siltä, että on syytä varautua tämän trendin jatkuvan. Vallitseva olotila haastaa meitä kaikkia nopeaan uudistumiseen ja kykyyn sopeutua ketterästi.

Kuluttajaosuuskuntana meitä huolettaa erityisesti kuluttajien ostovoiman tilanne sekä näkymä uskosta omaan talouteen. Varmaa on, että hinnan merkitys korostuu jatkossa entisestään. Tehtävämme on jatkuvasti parantaa omaa toimintaamme, jotta meillä toteutuu aina halvin hintataso ja asiakasomistajalle paras hyöty.

Osuustoiminnan olemassaolon edellytys on, että toiminnallamme kiritämme alan muita toimijoita. Asetamme vaativat tavoitteet, joiden saavuttaminen edellyttää jatkuvaa oman toiminnan parantamista, tinkimätöntä toimeenpanoa sekä osaamisen, yhteistyön ja vuorovaikutuksen lisäämistä. Lopulta kaikki tähtää siihen, että asiakaskokemuksemme on paras ja asiakas saa ylivertaisen omistajahyödyn.

Vuonna 2023 Osuuskauppa PeeÄssä tuotti omistajahyötyä per jäsentalous eniten S-ryhmässä. Omistajille tuotettu taloudellinen hyöty oli liki 100 milj. €, joka tekee taloutta kohden 813 €.

Juhlavuotemme tavoite oli lisätä sekä puhetta osuustoiminnasta että taloudellista hyötyä jäsenistölle. Omistajien hyöty on kuitenkin muutakin kuin pelkkää rahaa. Tavoitteemme on jatkossa kehittää sujuvia tapoja omistajien vaikutusmahdollisuuksien ja vuorovaikutuksen lisäämiseksi. Uutena foorumina käynnistimme muun muassa 60 henkilön Nuoriston, jossa alueen 14–17-vuotiaat nuoret pääsevät vaikuttamaan oman osuuskaupan tulevaisuuteen.

Olemme parhaillaan tekemässä selvitystä, mitä tarkoittaa PeeÄssän ekosysteemi. Kun me puhumme ekosysteemistä, niin puhumme heimosta. Heimoon kuuluvat peeässäläisten lisäksi kaikki muut omistajat, alueen yritykset, sidosryhmät ja kumppanit. Selkiyttämällä ekosysteemin ymmärrämme paremmin, mitä mahdollisuuksia se tarjoaa Itä-Suomen elinvoiman kiihdyttämiselle.

Viime vuonna PeeÄssä tuotti maakuntaan hyötyä liki 410 milj. €, kun laskemme ostot, investoinnit, palkat, verot sekä omistajahyödyn. Haluamme oppia ymmärtämään entistäkin paremmin mahdollisuutemme olla myötävaikuttamassa ekosysteemimme eri osa-alueilla positiiviseen kehitykseen ja tehdä osaltamme maakunnastamme paremman paikan elää.

Arvomme ovat lupauksemme teille. Toimimme #tunteella, #yhdessä, #toimeliaasti, #ylpeästi ja tehtävämme on päivittäin lunastaa lupauksemme. Onnistuaksemme tässä paremmin, toivomme saavamme runsaasti palautetta toimipaikoissa ja digitaalisissa kanavissamme. Suosittelen seuramaan meitä peeässäläisiä somessa. Vuorovaikuttamalla kanssamme somessa, voit vaikuttaa yhteisiin asioihin matalalla kynnyksellä.

Vuosi on lähtenyt hyvin liikkeelle. Pidämme huolen, että jatkossakin lupauksemme mukainen asiakaskokemus toteutuu päivittäin. Vain siten onnistumme.

Mikko Junttila
Osuuskauppa PeeÄssän toimitusjohtaja