PeeÄssä ui vastavirtaan

Kirjoittaja: Kristiina Tammitie | Kuvat: Pentti Vänskä

18.4.2024

PeeÄssän kokonaismaine sekä asiakkaiden luottamus osuuskauppaa kohtaan ovat vahvistuneet entisestään, kun samaan aikaan yritysten yleinen maineindeksi on laskusuunnassa.

– Tuoreimmassa Luottamus&Maine-tutkimuksessa tuloksemme parani merkittävästi, eli uimme vastavirtaan yleistä kehitystä. Me peeässäläiset onnistuimme erinomaisesti vahvistamaan sekä mainetta että asiakkaidemme luottamusta. Nousimme kärkikahinoihin kaikkien tutkittujen yritysten joukossa, PeeÄssän toimitusjohtaja Mikko Junttila kuvailee.

Luottamus&Maine on T-Median kehittämä tutkimusmalli, jolla mitataan sekä yritysten, julkisten toimijoiden ja erilaisten organisaatioiden mainetta että asiakkaiden ja muiden sidosryhmien luottamuksen tasoa. Yrityksiä arvioidaan hallinnon, talouden, johtamisen, innovatiivisuuden, vuorovaikutuksen, tuotteiden ja palvelujen, työpaikan ja vastuullisuuden näkökulmista.

Tutkimuksessa mainenousut olivat harvinaisia, sillä vastuullisuusvaatimukset ja yleinen kriittisyys yrityksiä kohtaan ovat kasvaneet. Viisi hyvämaineisinta yritystä olivat valtakunnan tasolla Fazer, KONE, Valio, S-ryhmä ja Fiskars. S-ryhmää arvioitiin kokonaisuuteena, johon kuuluvat eri puolilla Suomea toimivat 19 itsenäistä alueosuuskauppaa sekä niiden omistama Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta SOK tytäryhtiöineen.

– S-ryhmän maine ja luottamus pysyivät entisellä tasolla, mutta kun muiden yritysten tulokset heikkenivät, saavutimme ryhmätasolla historian parhaan sijoituksen, Mikko Junttila selvittää.

Maine työantajana vahvistui eniten

PeeÄssä on osallistunut omalla toimialueellaan Luottamus&Maine-tutkimukseen vuosien ajan, joten tuloksia voidaan vertailla pitkällä aikajänteellä. Vuonna 2023 PeeÄssä sai verrokkeihin nähden osakseen erittäin selvästi vahvempaa tukea suurelta yleisöltä.

– Yleinen kehitys huomioiden tuloksemme oli paras saavutus ikinä. Tästä kiitos kuuluu koko PeeÄssän heimolle. Olen äärimmäisen ylpeä peeässäläisten tekemästä työstä maineemme sekä asiakkaidemme luottamuksen eteen, toimitusjohtaja kiittää.

Paras arvosana tuli PeeÄssän taloudellisesta tilanteesta, mutta suurin nousu tapahtui PeeÄssää työnantajana arvioivissa kysymyksissä. Myös johdon kyvykkyys sekä tuotteiden ja palvelujen tarjonta nostivat kokonaisarvosanaa ylöspäin. Helppo lähestyttävyys, palvelun laadukkuus, kilpailijoita parempi suoriutuminen, tarjottujen valinnanvaihtoehtojen monipuolisuus sekä henkilöstön tekemä, tärkeäksi mielletty työ erottuivat PeeÄssän vahvuuksina. Eniten kehittämistä arvioitiin olevan vuorovaikutuksessa, tosin senkin osalta arvosana oli hyvällä tasolla.

Tutkimukseen vastanneet pohjoissavolaiset arvioivat PeeÄssän onnistuneen hienosti myös vastuullisuuden näkökulmasta. Vastuullisuudessa osuuskaupan arvioitiin menneen eteenpäin erityisesti yhteiskunta- ja ympäristökysymysten huomioinnissa.

Luottamus&Maine-tutkimuksessa vastaajat arvioivat muun muassa yritysten tarjoamia tuotteita ja palveluja. Sähköautojen latauspalveelut on yksi PeeÄssän uusimmista aluevaltauksista.