Omistajahyötyä enemmän kuin koskaan

101 927 376 euroa. Siis melkein 102 miljoonaa. Sen verran PeeÄssä tuotti vuonna 2024 asiakasomistajilleen taloudellista hyötyä.

25.5.2025

– Olemme asiakasomistajillemme entistä parempi kumppani, jonka tuottaman omistajahyödyn summat kasvoivat vuoden 2024 aikana uuteen ennätykseen. Jokainen asiakasomistajatalous sai PeeÄssästä keskimäärin 807 euroa hyötyä, kertoo asiakkuuspäällikkö Reetta Innilä.

Ostojen keskittäminen toi rahana maksettavia etuja asiakasomistajille kaikkiaan 47,1 miljoonaa euroa, missä kasvua edelliseen vuoteen oli 1,3 miljoonaa. Summasta 60 % tuli Bonuksena ja tankkausbonuksena, loppuosan kertyessä liki ylijäämänpalautuksesta sekä maksutapaedusta.

Lisäksi omistajahyötyä kasvattivat S-Pankin maksuttomat peruspankkipalvelut, jotka säästivät asiakasomistajilta rahaa 31,3 miljoonaa euroa. Edullisen ostoskorin sekä Asiakasomistajapäivien, S-mobiilietujen ja muiden kampanjoiden yhteisvaikutus asiakasomistajien kukkarossa tiesi 23,4 miljoonan euron säästöjä. Asiakasomistajapäiviin ja kampanjoihin keskitettiinkin hankintoja aiempaa enemmän, sillä niiden tuottama hyöty kasvoi yli kolmanneksella.

– Takaamme omistajillemme ruokakaupan edullisimman ostoskorin jokaisella toimialueemme paikkakunnalla. Käyttötavarakaupassa ajoitamme Prismojen, Sokoksen ja Emotionien kampanjat aina niihin kuukausiin, joina asiakasomistajillamme on eniten tarvetta ajankohtaisille hankinnoille.

PeeÄssän asiakasomistajat ovat osuuskauppaansa hyvin sitoutuneita. Viime vuonna S-Etukortin suositteluhalukkuus nousi PeeÄssän asiakasomistajien keskuudessa parhaimmillaan haamulukuun, jota ei ole aiemmin nähty koko S-ryhmässä.

– Asiakasomistajamme luottavat meihin poikkeuksellisen vahvasti. Olemme todella iloisia ja otettuja tästä luottamuksesta, jota vaalimme edelleen vuonna 2025, tavoitteenamme tehdä jälleen uusi ennätys hyötyjen maksimoinnissa. Haluamme varmistaa, että asiakasomistajamme ottavat mahtavista omistajahyödyistämme kaiken irti, Reetta Innilä toteaa.

Prismassa halvemmat hinnat kuin muualla

Kuopion Prismasta ostoksilta bongattu Auli Karjalainen kertoo hänen perheensä kerryttävän Bonuksia kuukausittain 40–50 euron paikkeilla. Ylijäämänpalautusta tuli viime kesänä suurin piirtein 350 euroa.

– Keskitämme ostojamme PeeÄssään, koska siitä on oikeasti hyötyä. Bonusta kertyy pääasiassa ruokakuluista sekä polttoaineista, likimain saman verran joka kuukausi. Joskus olemme huollattaneet auton bonusrahoilla, mutta pääasiassa ne käytetään arkisiin ruokaostoksiin. Kaupassa käymme useimmiten omassa lähi-S-marketissamme Keilankannassa tai Prismassa, joka on ylipäätään halvempi kuin muut kaupat, Auli Karjalainen arvioi.

Auli Karjalaiselle ja hänen pojalleen Leolle Kuopion Prisma on tuttu kauppa.

Bonuksia 60–80 €/kk ja ylijäämänpalautus päälle

– Asiakasomistajia ollaan oltu iät ja ajat. Käydään Prismassa ja Pitkälahden S-marketissa kaupassa, tankataan ABC:llä ja vakuutukset on LähiTapiolassa. Meillä on mökki Syvänniemellä, ja sieltä käydään ostoksilla Karttulan S-marketissa, vastaavat Prisman käytävällä vastaan tulleet Päivi ja Taisto Partanen kysymykseen PeeÄssän palvelujen käytöstä ja ostojen keskittämisestä.

Kuopiolaispariskunta toteaa, että PeeÄssän kilpailijoilla on enemmän tarjouksia, mutta osuuskauppa vie voiton pysyvästi edullisempien hintojen sekä ostoksista kertyvien rahana maksettavien etujen ansiosta.

– Bonusta meille tulee kuukausittain 60–80 euroa, ja ylijäämänpalautukset päälle. Siellä rahat tilillä lepäävät. Välillä niitä sieltä käytetään, mutta ei mihinkään erikoisempaan.

Partasen pariskunnalle Bonuksia kertyy joka kuukausi 60–80 euroa.

Hyvä valikoima ja saatavuus ruokakaupassa etusijalla

Siilinjärven S-marketiin ostoksille poikennut Päivi Ruotsalainen kertoo keskittävänsä ostoja osuuskauppaan silloin, kun se sopii muihin kulkemisiin ja menemisiin.

– Aiemmin, kun ostoksia oli perhetilanteen vuoksi enemmän, keskittäminen oli tärkeämpää. Tällä hetkellä en varsinaisesti juokse sen asian perässä. Käyn milloin missäkin kaupassa tai tankkaamassa, mikä paikka nyt sattuu sopivasti kohdalle. Toki ruokaostoksista isoimmat teen paikallisessa Ässässä, hän kertoo.

Ruokakaupassa Päivi Ruotsalaiselle on hinnan ja etujen sijaan tärkeintä kattava valikoima ja tuotteiden saatavuus.

– On mukavampi käydä sellaisessa kaupassa, josta saa haluamansa tuotteet kerralla. Arvostan myös sitä, miten kotipaikkakunnallani, Pielavedellä S- marketin henkilökunta kohtaa asiakkaat. Siitä tulee kotoisa olo, Päivi Ruotsalainen kiittää.

Päivi Ruotsalainen on viime aikoina ohjannut ostoksista kertyvät Bonukset S-Pankin rahastoihin kartuttamaan säästöjä.
PeeÄssän omistajahyöty 2024


• Rahana maksettavat edut 47 110 748 € (Bonus, tankkausbonus, ylijäämänpalautus, maksutapaetu)

• S-Pankin pankkipalvelut 31 289 040 € (maksuttomat S-Tili, S-Etukortti, pankkitunnukset)

• Edullinen ostoskori 17 033 080 € (vertailussa huomioitu molemmat kilpailevat kaupparyhmät)

• AO-päivät, kampanjat 4 424 036 €

• Tuote-edut 1 916 800 €

• Sponsorointi 149 673 € (mm. alennukset pääsylippujen hinnoista)


Omistajahyöty yhteensä 101 927 376 €
Omistajahyöty / asiakasomistaja 807 €