Hanna selätti uupumuksen esihenkilönsä tuella

Peeässäläinen Hanna Puustinen on paininut viime vuosina ahdistuksen ja uupumuksen kanssa. Hanna antaa ison kiitoksen esihenkilölleen, joka huomasi hänen ahdinkonsa, jota ei halunnut tunnustaa edes itselleen. Varhainen tuki, työterveyden mielen hyvinvoinnin palvelut ja työn väliaikainen muokkaaminen ovat auttaneet Hannaa kuntoutumaan.

Hanna Puustiselle työ on aina ollut elämässä erittäin tärkeä asia.

– Oma identiteettini on rakentunut vahvasti työn varaan. Haluan tehdä työni parhaalla mahdollisella tavalla, enkä anna armoa itselleni, hän kuvailee.

Hanna on sitä ihmistyyppiä, joka puree hammasta ja sinnittelee eteenpäin vaikka ei jaksa – kun kaikki tuntuu liialta, ahdistus puskee päälle ja väsymysitku kuristaa kurkussa. Siksi omien voimavarojen rajallisuus ja työkyvyn menettäminen on ollut vaikea polku askellettavaksi.

Hannan ahdistuksen, väsymyksen ja riittämättömyyden tunteiden alkujuuret johtavat hänen edelliseen työpaikkaansa.

– Muutin Kuopioon ja sain työpaikan, josta olin aluksi todella onnellinen. Todellisuus iski kuitenkin nopeasti vasten kasvoja. Lähes alusta lähtien oli sellainen olo, että minua yritettiin savustaa ulos. Kun työkavereiden kannustuksen rohkaisemana yritin nostaa esiin epäkohtia, esimerkiksi taukojen pitämisen mahdottomuutta, en suuni avattuani saanutkaan tukea työkavereilta, vaan kaikki olivat hiljaa. Tapahtui paljon muutakin ikävää, kuten ilkeää selän takana puhumista. Jäin yksin ja leimauduin hankalaksi valittajaksi. Esihenkilöni vain totesi, että ongelmat pitäisi ymmärtää jättää kotiin. Olin aiemmissa työpaikoissani kokenut itseni arvostetuksi, joten tilanne tuntui todella ahdistavalta, ja aloin voida huonosti jo ajatuksesta, että pitää lähteä töihin, Hanna taustoittaa.

Elämä näytti kirkastuvan, kun Hanna vaihtoi alaa ja siirtyi Kuopion Prismaan töihin. Uuden työkaverin avosylin vastaanottaneeseen työporukkaan oli helppo solahtaa mukaan, ja ravintola-alan ammattilaiselle riitti opittavaa kaupan maailmasta.

– Olen nopea oppimaan ja sähäkkä liikkeissäni. Aluksi kaikki meni hyvin, kun suljin edellisen työpaikan kokemukset pois ajatuksista. Mutta sitten alkoi pää käymään läpi aiempia kokemuksiani. Mielessä vahvistui tunne, että en osaa työtäni kunnolla, että muut ovat parempia. Kaikki rupesi olemaan liikaa, kun samaan aikaan rakensimme vielä omakotitaloa ja uusperheen arjen pyörittämisessä oli paljon kaikenlaista kiemuraa. Sinnittelin, sinittelin ja sinnittelin jouluhässäkän keskellä pysyäkseni kasassa, koin hirmuista syyllisyyttä jaksamattomuudestani ja tein kaikkeni, etteivät tunteeni näkyneet ulospäin. En tunnustanut edes itselleni, että tarvitsen apua.

Hannan onneksi hänen esihenkilönsä Miia Karjalainen huomasi, että kaikki ei ole kohdallaan.

– Taitava, hoksaava, tehokas ja iloinen Hanna oli hävinnyt. Työnsä hän hoiti täysin moitteettomasti koko ajan, mutta alkoi jutella vähemmän ja eristäytyä sosiaalisesti, Miia kuvailee.

Hän kävi Hannan kanssa vakavan keskustelun ja ohjasi hänet työterveyteen. Siellä tehosuorittaja esitti pirteämpää kuin olikaan, mutta silti diagnoosina oli voimakas uupumus.

Parin viikon sairauslomalla Hanna laski päiviä päästäkseen takaisin töihin. Kun odotettu hetki koitti, Miia hoiti asiat niin, että Hannalla oli vuoroja ensin kahtena, sitten kolmena päivänä viikossa ja kellonaikoina, jotka eivät verottaneet yöunta. Työterveyden kontrollikäynnin jälkeen apua haettiin myös psykologin vastaanotolta, lyhytterapiasta sekä laajasta unitutkimuksesta.

Kun yksityiselämässäkin tilanne helpottui samoihin aikoihin, kuntoutuminen eteni, ja Hanna alkoi tehdä jälleen täysiä tunteja.

– Joulukaupassa kuormittumistani kuitenkin vielä ennaltaehkäistiin neljän päivän työviikolla.

Sairauslomat Hanna halusi pitää mahdollisimman lyhyinä koko ajan pysyäkseen arjessa kiinni.

– Kotiin jääminen olisi ollut vihoviimeinen asia. Jos olisin joutunut jäämään pitkäksi ajaksi pois töistä, olisin kokenut, että minulta on viety viimeinenkin ihmisarvo työntekijänä ja yhteiskuntakelpoisena yksilönä.

Takapakkiakin on välillä otettu – esimerkiksi silloin, kun Hannan reidestä löytyi laaja laskimotukkotulehdus.

– Päähän meinasi ruveta jälleen tulemaan ajatuksia riittämättömyydestä ja siitä, miksi en kykene työskentelemään samalla tavalla kuin muut. Osasin kuitenkin jo käsitellä omia ajatuksiani paremmin kuin aiemmin. Olen lisäksi päässyt kahden ja puolen vuoden odotuksen jälkeen Kelan kuntoutuspsykoterapiaan, Hanna kertoo.

Miia on käynyt Hannan kanssa paljon kahdenkeskisiä keskusteluja matkan varrella.

– Olen yrittänyt kovasti painottaa, että jaksamisen takia sairauslomalle jääminen tai työkuorman vähentäminen on ihan ok, eikä sitä tarvitse hävetä. Meillä on paljon eväitä auttaa silloin, kun työkyky on syystä tai toisesta alentunut, tosin työnantajan ja työterveyden välinen tiedonkulku on välillä tuskastuttavan hankalaa tietosuoja-asioiden vuoksi, Miia toteaa.

Hanna sanoo olevansa kiitollinen esihenkilöstä, joka on huolehtinut hänestä ja tehnyt oikeita ratkaisuja silloin, kun hän ei itse siihen kyennyt.

– Olen voinut luottamuksella puhua kaikesta, ja koko ajan on tuntunut siltä, että Miia on mukana matkassani, jossa on ollut sekä ylä- että alamäkiä. Mielen hyvinvoinnista puhuminen on vaikeaa. Silti on tärkeää, että uupumuksen kanssa painiva ei salaa asioitaan, koska vain avautumalla saa apua. En olisi mitenkään onnistunut nostamaan itseäni suosta omin voimin, Hanna korostaa.

Toipumisen tiellä tärkeä askel oli uskaltautua kertomaan työkavereille omasta tilanteesta. Tiimiläiset ovat vastanneet luottamuksen osoitukseen ymmärtämällä, tukemalla ja tsemppaamalla.

­– Nyt osaan taas arvostaa itseäni, enkä enää kyseenalaista omaa osaamistani. Olen löytänyt työn ilon uudelleen.

Hannalle on tehnyt hyvää huomata, että häneen luotetaan laajemminkin kuin omassa työryhmässä.

– Minut on valittu myymälöihimme tänä vuonna tulevien sähköisten hintanäyttöjen käyttöönoton valmentajaksi, eli tiedossa on kiertämistä eri toimipaikoissamme, Hanna kertoo silmin nähden tyytyväisenä.

Hän on omakohtaisesti kokenut, miten suuri merkitys on esihenkilöllä silloin, kun jaksamisen kanssa tulee ongelmia.

– Esihenkilö voi katastrofaalisesti pahentaa tilannetta tai olla se pelastava käsi, joka vetää ihmisen ylös.

Hanna sai tilaisuuden tarttua Miian käteen, ja nyt asiat ovat hyvällä tolalla.

­– Pääni sisälle on asettumassa myllerryksen sijasta rauha. Jos en olisi tullut Prismaan töihin, ja jos Miia ei olisi tuupannut minua eteenpäin, olisinkohan enää edes työkykyinen, Hanna miettii.